Mut se ei olekaan niin

Mä luulin että viha väsyy
suru sammuu tai himmentyy
Mä luulin että kipu häipyy
menee kadoksiin

Mut se ei olekaan niin.

Mä hajosin. Mä luulin, että mä pääsisin siitä ylitse, kokoaisin itseni, olisin taas onnellinen. Mutta sit mä hajosin taas. Ja nyt mä tarvin taas tätä paikkaa, jonne saan oksentaa pahan oloni.

Mun sisällä on niin paljon pahaa oloa. Mun sisällä on asioita ja ajatuksia, joita en osaa tai uskalla sanoa ääneen. Asioita, joista en voi kertoa kenellekään, vaikka haluaisin. Ne asiat hajottaa mua taas ja mua pelottaa. Mä en halua taas takas siihen, mitä oli silloin aikaisemmin. Mä haluan olla niin kuin vielä hetki sitten, kun olin onnellinen. Kun kaikki tuntui taas olevan hyvin. Kun kaikki oli aika hyvin.

Nyt musta tuntuu, että mä olen taas ihan yksin. Että taaskaan mä en ole kenellekään mitään. Että taaskaan mulla ei oo väliä. Enkä mä jaksais olla yksin. En taas. En enää.

Et here we go again. Jotkut asiat ei kai koskaan muutu.