They say time heals everything, but I'm still waiting

Tänään on jo taas vähän paremmin kuin eilen. Eilenhän mä siis vaan itkin koko päivän. Ihan ilman syytä - tai siis ilman että joku yksittäinen asia ois mua erityisesti itkettänyt. Mun elämä itketti mua. Kaikki musiikki itketti mua ja televisio itketti mua. Ja hassua kyllä, mä en edes muista, koska viimeks olen itkenyt näin. Siis "ilman syytä". Se vaan alkoi eikä meinannut loppua.

Kaikki tää sai alkunsa viime viikonloppuna, jonka vietin Tukholmassa. Siellä, missä se kusipäinen eksäni asui tai asuu kai vieläkin. Mua ahdisti hiukan ajatus paluusta siihen kaupunkiin, mutta kun sitten sinne pääsin... sitten vasta tiesin, miten paljon voi ahdistaa. Mun oli vaikea hengittää ja mun oli vaikea keskittyä mihinkään. Nyt musta tuntuu kuin mä olisin nukkunut ja nähnyt vaan unta siellä olemisesta. Musta ei tunnu todelliselta tunnelbana-ajelut tai skumpan litkiminen puistossa. Mikään siitä ei tunnu todelliselta. Paitsi se ahdistus, joka peitti kaiken alleen.

Enkä mä haluais olla tällainen. Mä en ole melkein viiteen vuoteen ollut missään tekemisissä sen ihmisen kanssa. Miten mä vieläkin annan sen tehdä näin mulle? Miten monta kertaa mä olen jo kuvitellut päässeeni yli kaikesta siitä paskasta, mitä se mulle teki. Mitä mä annoin sen tehdä mulle. Miks vitussa mä annoin sen tehdä niin mulle. Miks mä en vaan kävellyt pois, miks mä en lähtenyt. Ainoa, mikä mua nyt vois lohduttaa, on se, että se ei ikinä saa tietää mun vieläkin miettivän näitä.

Paremmin tietävät kertoi, jos ei se tapa niin se vahvistaa.

Mut se ei olekaan niin

Mä luulin että viha väsyy
suru sammuu tai himmentyy
Mä luulin että kipu häipyy
menee kadoksiin

Mut se ei olekaan niin.

Mä hajosin. Mä luulin, että mä pääsisin siitä ylitse, kokoaisin itseni, olisin taas onnellinen. Mutta sit mä hajosin taas. Ja nyt mä tarvin taas tätä paikkaa, jonne saan oksentaa pahan oloni.

Mun sisällä on niin paljon pahaa oloa. Mun sisällä on asioita ja ajatuksia, joita en osaa tai uskalla sanoa ääneen. Asioita, joista en voi kertoa kenellekään, vaikka haluaisin. Ne asiat hajottaa mua taas ja mua pelottaa. Mä en halua taas takas siihen, mitä oli silloin aikaisemmin. Mä haluan olla niin kuin vielä hetki sitten, kun olin onnellinen. Kun kaikki tuntui taas olevan hyvin. Kun kaikki oli aika hyvin.

Nyt musta tuntuu, että mä olen taas ihan yksin. Että taaskaan mä en ole kenellekään mitään. Että taaskaan mulla ei oo väliä. Enkä mä jaksais olla yksin. En taas. En enää.

Et here we go again. Jotkut asiat ei kai koskaan muutu.